23.3.2009

Omat kisat

Kisa viikonloppu takana ja mielestäni kisat meni hienosti, onhan meillä osaavat kisatyöntekijät ja muutenkin on aina niin rento ja iloinen tunnelma kisapaikalla. Soolo pääsi kisailemaan melkeen neljänkuukauden tauon jälkeen ja se tauko näkyi ikävästi mun ohjauksessa, oli kun hidastetusta filmistä mun ohjaaminen paikka paikoin. Molemmilla radoilla oli sopivasti haastetta ei välttämättä helpoimpia 2-luokan ratoja mut kivat kuitenkin. Ekan radan hyllytin, Soolo bongas putken vähän väärässä järjestyksessä mut kontakteihin oon suht tyytyväinen. Puomi suoritettiin molemilla radoilla mielestäni hyvin, ekalla radalla Soolo otti aan kontaktin muttei pysähtynyt joten se otettiin uusiks toisella radalla sekin meni jo paremmin. Toka radalla toinen este oli keinu ja jotenkin aavistelinkin ettei Soolo sitä välttämättä kunnolla suorita kun on viime aikoina mielellään keinun ohitellut ja niin teki nytkin. Toinen kieltovirhe tuli toiseks viimeisen hypyn ohituksesta eli kymppit siltä radalta ja sioituttiin sillä kolmanneks=o tais siellä sit muutkin tehdä virheitä. Soolo on suoritusten jälkeen ollut ehkä vähän jäykkä mut olen kuitenkin iloinen ettei se ole oireillut sen enempää ja vähän jäykän oloinen Soolo oli jo ennen kisoja et Tanjan kanssa oltiin sovittu hieronta aika. Tanja käsitteli Soolon eilen illalla, pieniä jumikohtia löytyi muttei pahempia, Soolo nautti käsittelystä täysin rinnoin nukkui ja kuorsas.. eli tästä maltilla eteenpäin agin parissa toivottavasti viellä pitkään.

Pääsin koittamaan kolmosluokan radan nolla koiralla, tuomarina toimiva Marjo meinas et löytyiskö nolla koiraa niin Terhi sai kuningas idean et minä menen Zikin äidin Reijan kanssa sen radan. Oon mä Reijan tainnut kaks tai kolme kertaa tavata ja radalla nähnyt varmaan kerran et siltä pohjalta lähdin, mutkun tunnetusti oon yllytys HULLU niin pakkohan mun oli. Reija on hauska vesiäinen se lähti mun mukaan! ja me näytettiin kaikille kolmosluokkalaisille ne hylky kohdat jo valmiiksi=) kivaa oli päästä kokeilemaan Reijaa(mut ehkä seuraavaks jossain vähän rennommin)kiitti Kaisille koiran lainasta=)

Ei kommentteja: