31.5.2009

Pileissä

Lähdimme Nannen kanssa perjantaina kohti Niinisaloa siskontyttären Veeran lakkiais juhlien järjestelyjä vähän avustelemaan. Lauantai aamulla oli aikainen herätys Veeran hiusten ja meikin laittoon.
niin kaunista...

Koirat jäivät kotiin. Sauli, Topi, Sanna ja komppania koiria tuli lauantaina perässä. Teijaa varmaan vähän hirvitti et osaako meidän koirat käyttäytyä mut kieltämättä vähän itseäkin. Kuitenkin tuntui järkevämmältä ottaa koirat mukaan kun jättää pitkäksi kotiin. Mukaan otettiin kompostiverkkoa mikä asennettiim naapurin autiolle pihalle. Komean kokoinen aitauksesta tuli et liikkuma tilaa oli hyvin. Kotona eivät koskaan hyppää siitä yli vaikka helposti pääsisivätkin, nyt tietenkin Soolo ja Pogo päättivät ettei se verkko heitä pidättele, luettin sisaruksille vähän vähän lakia niin kyllä nekin siellä jo pysyivät.



Olen tosi ylpeä meidän nelikosta, käyttäytyivät mitä parhaimmin ja mikä tärkeintä eivä haukkuneet... se oli asia mitä eniten arvellutti, mistäköhän johtu;) jokaisella oli omat sian korvavat ja välillä jaloittelua sekä uimista, 20 metrin päässä kun on ihana järvi.

kaikki saman kepin perässä

Soololla taas vatimaton pikku keppi




naperot päivystämässä keppiä kun Soolo hakee

Viikon loppu on ollut mitä mahtavin ilmojen puolesta, tänään ollaan oltu koko päivä ulkona ja nautittu suomen kesästä.


Nanne ja Ebba kesä puuhissa

28.5.2009

Harkka päivä

Yhteis harkat taas tänään ja Ebba mukana, Sooloa ei eilisen käsittelyn vuoksi voinut viellä mukaan otta, ens viikon epiksis Soolo taas mukana. Oikun oli tyytyväinen olo harkkojen jälkeen mun ihku ihanasta pikku koirasta, oon pikku hiljaa löytämässä yhteisen sävelen Ebban ohjaukseen. Edelleenkin mun ryttmittämises Eben ohjaamiseen on parantamista mut pikkuhiljaa hyvää tulee. Rata ei ollut vaikea mut kuitenkin kiva. Tällä radalla tuli harjoiteltua sokkaria mitä Eben kans en oo ihmeemmin tehnyt, se toimi hyvin. Suoralta putkelta kääntymistä tarttis erikseen käydä molenpien koirulaisten kans harjoittelemas. On nää vesiäiset sit ihania otuksia aina sataa lasissa kun pääsevät "töihin" ei välii mitä tehdään kunhan vaan tehdään!!! Ebban kanssa rupeen ihan tosissani odottamaan heinäkuuta et päästään virallisesti kisaamaan, jännää=)

27.5.2009

Soolo hoitolassa =)

Soololla taas yleellinen ilta kum Tanja saapui hoitamaan Sooloa. Viime hoitokerrasta aikaa reipas kolme viikkoa ja selvästi Soo on ollut viime päivinä taas jäykempi=( no onneksi meillä on joku jota siinä vaiheessa rupean häiriköimään. Soolo rentoutuu hyvin Tanjan käsittelyssä mitä se ei tee välttämättä kaikkien kanssa vaan pitää takajalat jännitys tilassa niin käsittele sit siinä. Soololle tyypilliset kohdat olivat selässä taas jumissa mut ilmeisesti antoi periksi aika helpolla. Voi kun tietäis miks se jumittaa et vois tehdä asialle enemmän. Tanja kuitenkin on onnekseni löytänyt tavan hoitaa. Viime käsittely kerran jälkeen oli tosi pitkä hyvävaihe, mistä iloitsin. Siltin oon varovainen treenaamaan ja seuraan liikaakin Soolon liikettä. No taidan olla vähän höyrypää tämän asian kanssa, ehkä;/ Ebba katsoo kateellisena vierellä et kui Soolo vaan saa erikoispalvelua ja huomiota, vaikka kuinka käy häiriköimässä ja nuolemassa Tanjan kasvot niin ei siltikään tuu omaa vuoroa, epistä.

Ebba päivystämässä omaa hukiaan.

Soolo nautiskelee

22.5.2009

Koulutusohjaajien koulutusta


Helatorstaina saapui Oreniuksen Juha kouluttamaan seuramme koutseja=) Omista koirista Ebba taas mukana kun Soolon kanssa oon edelleenkin kovasti varovainen, Soolo vaan kisaa Ebba harkkaa ja vähänks tasoikkaissa treeneis, maanantaina Jaakolla ja nyt Juhalla;) tiesin et joudutaan tekemään töitä niin et hiki virtaa ja lihaksisto laulaa, kunnon urheilua. Mä tykkään tosi paljon Juhan tyylistä, yks parhaista kouluttajista(ellei jopa parhain) minkä koulutuksessa oon vuosien varrella käynyt. Juha on todella positiivinen ja kannustava koutsi, laittaa todella tekemään töitä et saadaan homma sujumaan toivotulla tavalla. Rata oli kiva ja vauhdikas. Todella hyvin Ebba jaksoi vaikka toistojakin tuli paljon. Olin muutenkin tosi tyytyväinen naperoon ja sen liikkumiseen, vinkit mitä Juha antoi toimi meillä loistavasti, mun vaan täytyy oppia luottamaan Ebeen ja viedä sitä selvästi rohkeammin, et varokaa kumppanit kun heinäkuu koittaa niin me tullaan ja jyrätään, HEH HEH!!!

18.5.2009

Vähän sitä ja tätä

Lauantaina oli seuran omat agi kisat ja ekan kerran oli luokat käänteisessä järjestyksessä kolmoset, kakkoset ja ykköset mikä oli omalta kannalta loistavaa. Melkeen aina omat kisat on menneet penkin alle kun ei oo jaksanut enään keskittyä pitkänpäivän jälkeen omiin suorituksiin, eli toisin oli nyt. Ekan radan hyllytin mut kuitenkin hyvä tunne radasta jäi. Vitos hypyllä tuli rima alas, taisin olla Soolon edessä valssissa ja jälkeen päin kun katsoin videolta niin Soolo tuli senverran vauhdikkaasti hypylle neljä et ohjauksellisesti olis ollut järkevämpää tehdä takaaleikkaus niin todennäköisesti olis rimakin pysynyt. Se mistä oon iloinen niin kontakti otettiin kunnolla, vaikkakin pientä hidastelua on edelleen mut Soolo kuitenkin odotti lupaa jatkaa! muilta osin ihan ok rata kunnes päästiin pujotteluun, tein valsauksen pujon päässä, Soolo lähti mukaan ja suoritti edessä olevan esteen, olinkohan vähän löysä ja takaraivossa vitosen virhe en tiedä, joka tapauksessa hyvä hyl rata.
Toiseen rataamme oon tosi tyytyväinen, kaikki ohjaus kuviot ajoittuivat mielestäni hyvin ja puomin kontakti oli sikamakee, pystyin itse siirtymään esteen taakse vastaanottamaan Soolon ja siitä heitto takaakierrolle. Loppu suoralla aalta tullessa tokavika hypyllä päästi Soon valumaan liian pitkälle, pieni vastaanotto mut kulma oli jo liian tiukka ja rima tippui=( siltin hyvä fiilis, molemmat radat tuntui hyvältä ja Soolo on niiin ihana!

Sunnuntaina lähdettiin Sannan, Gillen ja Ebban kanssa Laitilan Mätsäreihin vähän harjoittelemaan näyttely käyttäytymistä. Gille pentukehässä ja Ebba pienissä aikuisissa. Gille pitkässä komessa turkissaan ilmeisesti hämäs tuomaria kun luuli poikaa vehnäksi;) no vesiäinenhän se ja mielestäni jopa komea sellainen(vähän pöllö sellainen) Kiitettävästi poika käyttäytyi ja punainen nauha tuli muttei sioitusta kuitenkaan,tuli hyvää harjoitusta tulevan sunnuntain näyttelyyn. Ebba liikui kauniisti mut yllätys et lähti hieman alta kun tuomari käpelöi, meidän niin sosiaalinen Ebba, punaisen saatin myös mut ei soitusta. Tuomari kehui Ebbaa et sopivasti kuiva=)

Maanataina taas lähdettiin Jaakon treeneihin Ebban kans. Nyt kun oon Soolon kanssa mennyt enemmän niin huomaan taas vaikeuden rytmittää ohjaus Ebban vauhtiin ne kun ovat niin erillaiset. Minä vauhditan Soolon tahdissa ja Ebe totaalisesti jäljessä niin eihän siitä mitään tule. Täytyy oikeen keskittyä nimenomaan oikeaan rytmiin Eben kanssa niin hyvin menee ja kun mulla on selkeä näyttö päällä enkä huiski menemään niin kyl Ebba taidokkaasti tehtävän suorittaa. Ihan hyvät treenit, mukava rata ja innokas pikku koira niin kivaa on.

11.5.2009

Ahvenanmaalla



Mukava viikonloppu taas takan. Majottauduimme isolla porukalla 8,ihmistä ja 9,koiraa vihtyisään mökkiin jo perjantaina. Lauantaina kisoja kolmen startin verran. Aamulla satoi kaatamalla ja ilma oli koleahko, minä, Annemari ja Anni lähdettiin kisapaikalle muita myöhemmin emmekä joutuneet kärsimään siinä määrin sateesta ja kylmästä kun muu popoo. Kisapaikalle saavuttaessa oli väki aika apeissa tunnelmissa ja märkiä...tasaisin välein kuitenki kävi omaa väkeä palkinto pallilla et ei huonosti. Iltapäivällä ilma kirkastuikin ja kolmosluokat pääsi kisaamaan ilman sadetta, nurmikenttä oli edelleenkin todella märkä. Lauantai saldo kaks hyllyä, ekalla radalla helpolla keppikulmalla Soolo ampui toiseen väliin, uus yritys ja uudelleen väärin, annoin pujoitella takaisin päin ja hyl. Seuraava rata meni mielestäni hyvin, pieni herpaantuminen aan jälkeisellä hypyllä ja se oli siinä=( kyllä harmitti ja kovasti. Tunne sillä radalla oli juuri sitä mistä Soolon kanssa oon aina nauttinut. Vimppaa rataa ennen täytyi koittaa nollata pää edellisistä suorituksista ja ilmeisesti onnituin, se rata tultiin nollana maaliin. En edes ajatellut sioitusta oli vaan onnistunut fiilis, ihanaa! kunnes Kaisi tuli kertomaan et johdamme ja muutama koira on enään suorittamatta radan. Niin siinä kävi et saatiin nolla voitto ja AVA kello alkoi raksuttaa=) ykkösen, kakkosen ja kolmanneksi tulleiden aikaerot oli sadasosa sekunneissa, tiukkaa vääntöä.

Sunnuntaina oli vain yksi lähtö, voi jessus mikä rata meiltä, multa paloi käämit ja rumasana lensi ilmaan(toivottavasti ruotsalais tuomari ei ymmärtänyt mun epäurheiliamaista käytöstä) no Soolo otti kyl puomin kontaktin mut ei kuuloakaan et olis pysähtynyt vaan paineli kovaa edessä olevalle putkelle minne ei olis tietenkään kuulunut mennä. Loppu rata sit oli mitä oli. Nyt ekan kerran huomasin et Soolo reakoi mun kihahdukseen ja oli selvästi epävarma loppu radalla, toivottavasti se ei vaikuta kontaktien suoritukseen tulevilla radoilla.
Kaikki meidän mökki seurueesta oli ainakin kerran ja jotkut enemmänkin keikkumassa palkinnoilla et alkuperäiset tavotteet tuli hienosti täytettyä, hyvä Raumalaiset ja yks Turkulaistunut Raumalainen=)
Vesikoirat piti myös oman rotunsa mainetta yllä mahtavasti! Raumalaiset ja Hesalaiset kansoittivat perroillaan Ahvenanmaan ja näyttivät et mistä kana pissii=) hyvä vesiäiset!

Jos me ihmiset tullaan mainiosti toimeen keskenämme niin se on huippua et meidän koirat myös tulevat hienosti toimeen keskenään, 9 koiraa ja siitä 5 urosta niin vois olla täys kaaos pystyssä, hienosti meni tälläkin kertaa.

Heppu, Soolo, Pogo, Gille, Ziki, Ruska, Hemuli, Aada ja Bea

Pete ja Nipa sekä sama poppoo kun edellä

Lauma vesiäisiä

Eli kiitos taas seuralaisille, Liisalle, Anskulle, Sannalle, Topille, Terhille, Mikkolle ja Annille sekä tietysti myös Tiinalle ja Sakkelle sekä muille seuralaisille kisapaikalla=)

4.5.2009

Koiramaista touhua

Tässä meidän seuran jalosukuiset lemmikit=) Anni, Nanne ja Emma Onkohan neideillä hieman koiramaista käytöstä? Rauman käyttö-ja seurakoirilla oli eilen kesäkauden avajaiset missä esiteltiin yleisölle koiramaista toimintaa. Toiminta alkoi koirakulkueella minkä jälkeen oli erirotuisten koirien esittely. Vesiäisistä oli mukana Pellervo, Ziki, Pogo, Gille, Soolo ja Ebba, tästä porukasta Ziki ja Gille pitkällä turkilla muu poppoo lyhyeellä paitsi Pogo omalleen tyylilleen uskollisena rastatukassa;) Sain houkuteltua veljeni Teronkin pyreneiden paimenkoiriensa Jippun ja Mamban kanssa esittelyyn mukaan rotua kun ei katukuvassa paljonkaan näy. Toko porukat esittivät taidokkaasti taitojaan, aina se näyttää hienolta kun koiran ja ohjaajan yhteistyö pelaa. Epikset kuului myös päivän ohjelmaan. Omista koirista pääsi Ebba aksaamaan kolmen radan verran alo, 1-luokan ja avoimen radalle. Haapsaaren Ilkka oli tehnyt kivat radat joka tasoluokalle juuri sopivat haasteet. Ebba suoritti radat vallan mainiosti alo-luokka nollalla voittaen ja 1-luokassa pussi meinas olla kompastuskivi sitä kun ei olla otettu pitkään aikaan, toisella yrittämisellä se jo onnituikin. Siltä radalta irtos jälleen voitto kotiin, minun taitava pikku koira! Avo-ratakin meni suht kivasti. Vitosen virheen saatiin kepeiltä Ebba aloitti pujon oikein muttei taittunut seuraavaan väliin. Epäilin et jaksaakohan papero pitkän päivän jäkeen enään suorittaa sitä vimppa rataa mut kyl se olin minä ketä hyytyi ei Ebba. Kiva tapahtuma kaikenkaikkiaan ja väkeäkin oli kivasti mut hitsi kun päivän jälkeen oli puhki olo...


1.5.2009

Soolo kisaamas

Oltiin Tsaun kisoissa, ensimmäiset ulkokisat tänä keväänä. Aurinko lämmitti mukavasti vappupäivää. Kotiintuomisina 15 ja hyl. Omaanpiikkiin menee virheet taas pahasti. Ekalta radalta 2 rimaa alas ja keppivirhe, no minä jo rataantutustumisesa meni 9 ja 10 esteiden kuvion ihan sujuvasti omalla kuviolla ku juur ennen rataantutustuminen loppua huomasin mokani, kivaa... Yks rima tuli alas just ysi hypyllä, vähän löysästi ohjasi, pieni vekki ennen ysihyppyä et sais pienellä karteella hypylle kymppi josta niistolla koira mukaan, muuten ok paitsi se rima. Aan jälkeen rengas ja kepit mihin ilmeisesti en antanut kunnon käsky kun ajatukset jämähti aalle. Soolo otti kontaktin hyvin mut ei odottanut lupaa jatkaa kunnolla, pujottelun sisään meno olis Soololta pitänyt sujua ongelmitta. kolmanneks viimeisen riman pudotukseen en tiedä syytä, Tsaulla Soolo on ennenkin rimoja helpommin pudotellu kun muuten ei oo enään ollut ongelmana. Toiseen radan ohjaukseeni oo tyytyväisempi, olin paremmin mukana ja se menikin hienosti siihen saakka kunnes Soolo pongas väärän pään putkesta, kolmannella yrittämisellä vasta sain koirulaisen siihen päähän mihin pitikin mennä et vahvasti oli lukinnut eri puolen kun minä=D oli muuten monen muunki kohtalo se putki.