20.3.2011

Koiran täyteistä elämää

Arki alkanut loman jälkeen sanoisinko kiireisesti. Milloin treenien vetoa muille, milloin treenausta omien kanssa ja pakkohan välillä on käydä sivistämässä itseä miltä trendikkäät kevät ja kesä kutrit näyttää. Loman jälkeiseen elämään mahtuu jo yhdet kisatkin.
Viime viikonloppuna saatiin taas Janitan laatukoulutusta laadukkaassa seurassa. Taru kaima http://www.nadadorkennel.com/ järjestää säännöllisin välein perro kamuilleen hittiareenalla koulutus viikonlopun, tälläkin kertaa mahduttiin mukaan, kiitos siitä! Soolo pääsi kirmailemaan lauantaina ja Ebba sunnuntaina. Ihan huippu viikonloppu, oivalluksia ja ajateltavaa tuli taas paljon ja edelleen odotan sitä päivää et kykenen toteuttamaan kaiken kisatilanteissa!

Ihan ei onnistunut toteutus näissä Kirkkonummen kisaradoilla, ehkä valaistuminen tapahtuukin seuraavissa tai sitäseuraavissa kisoissa, tiedä häntä sitä odotellessa ja töitä asian eteen tehdessä. Soolon ekan radan sössin sujuvasti, ei sitten ollut malttia viedä ohjusta perille saakka käsi heitti mut vartalo jo vei seuraavalle esteelle. Eli sujuvasti hyllytin sen radan, muiltaosin puhdas rata. Ebban kanssa myös hyl, oikeastaan vastaavasti hätiköin ohjauksessa huolimaton ohjaus hypylle liike jatkuu seuraavalle esteelle ja se oli siinä. Tokalla radalla Soolo oli taas ihan pässi!!! hitto mistä se saa sen örvellys vaihteen? pikkasen kihisin kun tulin radalta! Taas juostiin ohi puomin ja aan. Videolta kun tarkastin et teenkö jotain sellaista et saan sen ohittamaan puomin, mielestäni en, käsi heittää puomille mut Soolo sinkoo siltin puomin ohi. Ehkä en vaan pitänyt katsekontaktia riittävän hyvänä, se oi ainut asia mikä tulee mieleen et miks se tekee sellaista. Koitin pitää ohjausta kiukustani huolimatta mahdollisimman hyvänä loppuradalla mut hylhän siitäkin sit tuli. Kuin myös Ebballa, kyllä minä sit olen niiiiin hyvä!!!! Samassa kohtaa hyllytän kun Soolonkin mut siltin erillälailla. Videon tarkastuksen jälkeen ymmärsin miks Ebba hyppäs hypyn väärältä puolelta. Ebe muutenkin tulee mielellään esteiltä mua päin, mulla pieni käden liike taaksepäin kun piti olla jo näyttö eteenpäin, kuuliainen koira teki mitä näytettiin. Tuomari vaihtu, rata tuntui heti enemmän omalta. Saatiinhan me se nollakin sentään väännettyä =) Soolon kanssa. Ebballa kanssa tuli ihan typerä kieltovirhe =/ Puomin jälkeen muuri pussi ja pituus mistä täys käännös puomin alla olevaan putkeen. Soolon kanssa jarrutus ennen pituutta ja siltin valuu, Ebban kanssa vastaava jarrutus ei valu ei vaan lyhyt hyppy viistosti pituuden sivusta, ärrrr eiks noi vois olla enemmän samankaltaiset, olis vaan niin paljon helpompaa itselle. Muuten molemmilla suht kelpo rata. Ebban kanssa vaan kontakteilla menee edelleen luvattomasti aikaa, asia on työn alla. Nopeammin pitäis myös Soolo vapauttaa kontaktilta. Soololla sm nollat kasassa, Eballa kyl nollia mut tupla viellä uupuu.

Tässä Soolon nolla rata ja Ebban vitosen rata.

Ei kommentteja: