21.8.2011

Koulutuksessa

Niin oli hienoa päästä taas ammattilaisen koulutukseen, nämä koulutukset ovat vaan niin parhaita! Nyt onkin aika pitkä tauko kun viimeksi vastaavaa koulutusta olen saanut, olisinkohan ollut alku keväällä Janitalla edellinen kerta? Tulossa syksyn aikana muistaakseni kaksi aika ja heti kun uusia aikoja vaan tulee niin näitä lisää. Jänesniemen Elina tuli omalle kentällemme kouluttamaan seura väkeä, vielä laadukkaampaa ettei itse täydy mennä merta edemmäs kalaan. Rata oli kiva missä oli mukavasti haastetta, itsellä aika selkeää heti miten sen pitäisi ohjata läpi. Ainoastaan yhden kohdan olin suunnitellut erilailla mitä Elina ehdotti, pituus, muuri ja sen jälkeinen elämä. Muuri ja hypyt eivät olleet samassa linjassa minkä vuoksi suositeltavaa oli mennä hyppyjen ulko puolelle, muurilla jarrutus valssi hypylle taakse heitto perjättö ja valssi valmiiksi seuraavalle hypylle ennen putkea. Ei sitten millään meinannut mulla valssi olla valmiina ja liike suunta putkea kohti, Soolo sujahti monta kertaa selän takaa suoraan väärään putken päähän, turhautuu...! Sain sen sentään onnistumaankin mutta edelleen se kohta jäi vähän kaivertamaan eli pakko mennä ottamaan vielä uusiksi. Oma suunnitelma oli et lähetän muurille teen pakko valssin pieni työntö seuraavalle hypylle ja valssilla putkeen, voi olla et ihan tyhmä mut sitäkin pitää vielä kokeilla. Edelleen oman liikkeelle lähtööni pitää kiinnittää huomiota että rohkeammin lähtisin liikkeelle. Omasta mielestä tosiaan radan vaikein kohta oli se pituus muuri hässäkkä missä vauhti kasvaa ja pitäisi osata/ehtiä ennakoiman ettei muuri valuisi pitkäksi mikä taas vaikeutti jatkoa. Elinalta tuli myös kotiläksyksi et juurikin tuon sorttisia vauhti pätkiä pitäisi harjoitella, kyllä niitä me alamme harjoittelemaan! Kaikki pyöritys jutut radalla on enemmän mun juttuja kun pysyn paremmin mukana. Kisoissa kun on suoraviivaisempaa lasetusratoja ja jokatapauksessa kolmosissa harvemmin ihan suoraa koko rataa mennään niin nehän on kauhistuksia mulle ja taas tuli todistettua miksi ;)

Soolo <3

Ei kommentteja: