17.8.2009

Tampereella

Viikko vierähtänyt vahvasti agilityn parissa. Omat epikset oli torstaina, nyt pää lyö täysin tyhjää, en muista miten niissä mahtoikaan mennä?? Perjantaina vähän palaveerattiin koulutusohjaajien kanssa, ja lauantaina oltiin kaupunki taistelussa Harjavallassa, sinne pääsi Ebba puolustamaan rks.än mainetta ja kunniaa=D kovaa vääntöä ja kiertoa kaikki tehtiin ja sillä irtos joukkueelle neljäs sia. Sunnuntaina oli Soolon vuoro päästä kehiin. Tarjan ja Hannun seurassa lähdettiin Tampereelle kisaamaan. Juhannuksen jälkeen ei Soolon kanssa virallisesti olla kisattukkaan. Kolmen startin verran päästiin hauskuttelemaan. Katselin minien ratasuorituksia ja kiinnitin huomiota et Tuomari juoksi puomin vierellä kovasti lähellä tarkasamassa kontaktin. Ajatuksiin nousi et toi voi aiheuttaa häiriötä Soolon suoritukseen. Soolon kontakteihin oon ollut huippu tyytyväinen viime aikoina, nopea kontakti pinnalle tulo ja vapautus. No siinä kävi niin kuin ajattelin:/ Otin puomin itse mielestäni mahdollisimman rennosti ottaen etäisyyttä puomilta ja kuinka kävikään, Soolo pysähtyi ja jäi tuijottamaan tuomaria. Annoin ota käskyä, Soo laskeutui alemmas kontaktille ei kuitenkaan maahan saakka niin annoi vapautuksen. Rata jatkui ja minä sössin se, tais jäädä vähän harmitus päälle kontaktista. Tuomari vaihtui ja seuraava rata edelleen agi rata. Taas kontakteilla paloi aikaa voi p... mistä tommoinen käytös on tullut, aina jotain mitä saa ruveta työstämään. muilta osin rata sujui suht ok, toka vika hypyllä meinasin työntää Soon takaaleikkaukses pois hypyltä mut sain paikattua ja Soolo hypäs ihan vikkelis asennos sen hypyn, huh rima sentään pysyin paikoillaan. Nollalla maaliin ja neljäs, vähä harmitti ne kontakti jarrut, normaalilla kontakti suorituksella olis saatu hieman aikaa paremmaks. Vimppa rata oli hyppäri, suoria putkia ja vauhdikas rata. Käännöset viestin hieman myöhässä et koiruli pääsee valumaan liikaa, mut enköhän mä opi. Maaliin taas puhtaasti ja kuinka ollakkaan viimeinen kisaaja kiilas meidät taas neljänsiks, voi ei. No mitä siitä, kun oikeen ajattelen niin miten upeeta, tehtiin tuplat!!!
Tänään käytiin kentällä ottamassa häiriö kontaktia avustajan kanssa, Liisa juoksi puomin vierellä toisella puolella. Selvästi se vaikutti Sooloon ,ei niin vahvasti kun kisoissa mut kuitenkin. Eli nyt palloa palkaksi 1.5m päähän kontaktilta ja koutsi vierelle juoksemaan, kontakti ja vapautus niin eiköhän se siitä..

Ens viikon loppuna agi elämä jatkuu. Lähdemme Vehmaalle leirielämää viettämään hyvässä seurassa. Suomalaisen Jari tulee vetämään meille treenit Lauantaina ja Sunnuntaina. Ebba kehiin Lau ja Soolo Sun. Sunnuntaina poikkean kesken leireilyn Ukissa Eben kanssa vetämässä kolme rataa ja siitä taas leireilemään. Et kiirettä pitää=)

2 kommenttia:

Sanna ja pojat kirjoitti...

Tulihan sieltä sitä kauan kaivattua päivitystä :)

Anonyymi kirjoitti...

ISUKKI tyytväinen touhuihinne:))))ihania kuvia..Nauti ja kisaa kunnnnolla...